”Verotetaan rikkaita”
Usein törmää retoriikkaan jossa erilaisten palvelujen parantamisen kustannuskysymyksiin vastataan otsikon mukaisesti. ”Kyllä rikkaiden verotusta voidaan kiristää, haluathan sinä että terveyspalvelut ovat kunnossa?” Olet siis joko rikkaiden tai ihmisten terveyden puolella. Mukavasti aseteltu valinta. ”Otetaan rikkailta, otetaan rikkailta, otetaan rikkailta” Ihan kuin rikas olisi vain henkilö jonka kohdalla kysymys on vain siitä paljonko häneltä voidaan ottaa.
Voitaisiinko joskus myös miettiä mitä kaikkea se rikas niillä rahoillaan tekee verojen maksamisen lisäksi? Todennäköisesti hän sijoittaa jonkin verran erilaisiin osakkeisiin. Ei ne yrityksetkään huvikseen niitä osakkeita myy, se on keino saada yritykselle rahaa toimintaan. Yhteiskunnallisesti mielestäni kiva juttu. Hän todennäköisesti ostaa palveluja, joita ei muuten välttämättä tuotettaisi. Ihmiset saavat töitä. Yhteiskunnallisesti mielestäni kiva juttu. Hän saattaa perustaa yrityksen todennäköisemmin kuin vähemmän varakas henkilö. Sekin on kiva juttu. Listaa voisi varmasti jatkaa hyvinkin pitkälle. Voisiko ollakkin niin että rikas myös hyödyntää jo omilla toimillaan yhteiskuntaa. Niin ja kaikista näistä toimistaan hän myös maksaa jonkin verran veroa. Jos sijoitukset ja yritys toimii, nousee verotulotkin vaikkei veroprosentti olisikaan korkea.
Verotus on aina pois jostakin muustakin kuin pelkästään rikkaiden rahapussista. Toivottavasti verotuksen lisäämisesitysten kohdalla puhuttaisiin enemmän siitäkin.
Kirjoittaja itse ei ole rikas eikä oikein keskituloinenkaan.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Ei kai köyhätkään voida kovin hyvin verota, "Tyhjästä on vaikea nyhjäistä", joten kai ne verot on otettava sieltä missä rahaa on. Vaikea yhtälö ja loputon riidanaihe..
Kunnallisvero on tasavero, eli se riipaisee ns. tasapuolisesti kaikkia yhtä paljon, mutta kunnallisista palveluista maksaminen, kohdistuu pienituloisiin ankarammin. Niissä voisi olla porrastuksia tulojen mukaan.

Kommentoi 4 kommenttia