Pakkoruotsista, Kataisesta ja päätöksistä
Kokoomuksen puoluekokouksen hyväksymä edustamani Riihimäen kokoomusnuorten aloite pakkoruotsin poistamisesta herätti aiheellista keskustelua tuon aloitteen noudattamisesta.
Näin aluksi olisi hyvä pohjustaa kaikille asian taustoja. Puoluekokoukseen oli lähetetty aiheesta kolme samanlaista aloitetta. Aloitteet, niiden perustelut ja ponsiosa, eli se mitä aloitteella halutaan tapahtuvan löytyvät täältä: http://www.kokoomus.fi/@Bin/2440603/aloitteet.pdf Nämä kyseiset aloitteet löytyvät numeroilla 104, 105 ja 106. Viimeinen on meidän riihimäkeläisten tekemä aloite.
Puoluekokouksessa jokaisen aloitteen käsittely tapahtuu niin, että aloitetta esittäneet yhdistykset esittävät asian viemistä äänestykseen ja perustelevat kantaansa puheenvuoropyynnöillä. Kahteen ensimmäiseen aloitteeseen kukaan ei mennyt tekemään muutosesitystä. Itse menin meidän yhdistyksen omaan ja tulos taitaa olla jo kaikkien lukioiden tiedossa.
Jyrki Katainen vetoaa asiassa puoluekokouksen hylkäämään aloitteeseen (nro: 103) ruotsin kielen aseman muuttamisesta perustuslaissa ja ilmeisesti katsoo että aloitteen 106 noudattaminen rikkoisi 103 aloitteen päätöstä.
Itse olen asiasta eri mieltä. Mielestäni vapaa mahdollisuus valita opiskelemansa kielet resurssien puitteissa eivät tätä asiaa riko. Ruotsalaisille kyllä pystytään palvelut järjestämään ilman pakollista ruotsin opiskelua, eikä kaksikielisyys muutenkaan käytännössä toteudu, koska valtaosa ruotsia opiskelevista suomalaisista eivät käytännössä ruotsia elämässään käytä koulun jälkeen eikä tähän voida ketään pakottaa. Kataisen tulkinta asiassa on mielestäni hyvin tarkoituksenhakuinen.
Joillekin saattaa herää kysymys siitä mikä on Kataisen uskottavuus puolueen puheenjohtajana, koska ei kunnioita puolueen ylintä päättävää elintä tai ainakin tulkitsee asiaa aika vekkulilla tavalla. Tällöin tulee kuitenkin muistaa myös se, että kokouksessa oli kaikkiaan tehty 199 aloitetta joista nyt yhdessä on noudattamisen herättänyt närkästystä ja tulkinnanvaraisuutta. Ei mielestäni ole fiksua kyseenalaistaa yhdestä aloitteen noudattamisesta nousua kohua kaikkien muita aloitteita tässä unohtaen.
Joku voi nyt sanoa, että myötäilen Kataista ja nuoleskelen hänen saappaitaan. Mikäli vaihtoehtona on sitten kärpäsen ampuminen singolla, tunnustan tällöin, että valitsen ”nuoleskelun”. Kokoomus on paljon muutakin kuin pakkoruotsikysymys ja itse(kin) olen rakentamassa kokonaisuutta. Puoluekokouksessa hyväksyttiin monia muita hienoja aloitteita ja näiden asioiden eteen haluan tehdä töitä. Siltikin sanon, että mikäli asia edelleen nousee seuraavissa puoluekokouksissa esille, voitte olla varmoja että äänestän edelleen valinnanvapauden puolesta, mikäli paikalla olen.
Aloitteesta heräsi kuitenkin laaja keskustelu ja siitä olen onnellinen. Tästä on hyvä jatkaa.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Näemmä oletettu ja toivottu oma etu meni taas periaatteellisuuden edelle. Kuten olen omissa blogeissani kirjoittanut, useimmat kokoomuslaiset ovat "wanna-be-porvareita", ja sillä heitä myös hallitaan. Ja RKP hallitsee Kokoomusta.
Mikä Kataisen uskottavuus puolueen puheenjohtajana?
Hah ja heh! Johan sutkautuksen lykkäsit. Eihän sellaista
ole koskaan ollutkaan muiden kuin KOKOMUSTAN oman
hyödyllisten idioottien päiväkerhossa. Tai yökerhossa.
Muuten hyvä ja asiapitoinen kirjoitus.
Mittumaariharjoituksissa, Harmaasusi™
Tv-nytt näytti Kimmo Sasin olevan Ruotsalaisen kansanpuolueen (käännösnimi) puoluekokouksessa.
Kokoomus jostain syystä sietää jäseniä jotka toimivat puolueessa toisen puolueen bulvaaneina. Sasi ja Katainen ovat ihan selviä tapauksia. Ohjeistusta otetaan vastaan Rkp:ltä rutiinilla.
Mukava huomata että Kokoomuksessakin on voimia jotka kannattavat ruotsin kielen ylivoimaisen aseman heikentämistä. Itse kävin Keskustan puoluekokouksen edessä puolustamassa Keskustanuorten aloitetta mahdollisuudesta ottaa venäjän kieli toisena koulussa opeteltavana ”vieraana” kielenä ruotsin sijasta, jos opiskelija sitä haluaa. Venäjä-antipatioiden vuoksi (ainakin osaltaan) kokous kuitenkin äänestyksen jälkeen päätyi toiselle kannalle. Ensi kerralla sitten suoremmalla aloitteella eteenpäin.
Eiköhän tämän vuosikymmenen aika pakkoruotsi poistu, kun asia on nyt saatu esille. Kestää jonkin aikaa, ennen kuin valtaapitävät saadaan myöntämään tosiasiat ja korvaamaan pakkoruotsin kieliopintojen valinnanvapaudella.
Ryytille 4.
MITÄ!?!?
Onko Kimmo Sasi muka käännösnimi?
No mikä tuo otus lienee ruåtsiksi sitten?
Ei kai vain Skimmer Pratmakare???
Mittumaariharjoituksissa, Harmaasusi™
Harmaasudelle #6
Ruotsalainen kansanpuolue on käännösnimi. Tai Suomen ruotsalainen kansanpuolue kuten se kai nykyään on. Ko. puolue on ainoa puolue eduskunnassa joka on virallisesti yksikielinen. Se ei estä ko. puoluetta meuhkaamasta eniten kaksikielisyydestä.
Kimmo Sasi on rkp:n bulvaani Kokoomuksessa.
Jos kokoomuslaiset lukisivat oman periaateohjelmansa niin kaikkien kokoomuslaisten pitäisi kannattaa valinnan vapautta koulujen kielten opetuksessa.
Vaikuttaa siltä,että suuri osa kokoomuslaisista ei ole lukenut edes oman puolueensa periaateohjelmaa. Kaikkein vähiten puoluejohto.
Autan vähän...;)
Kokoomuksen periaateohjelmasta poimittua hehhehh:
”Kokoomukselle tärkeää on ihmisen vapaus ja vastuu omassa toiminnassaan."
”Yksilöiden vapaus ajatella ja toimia itsenäisesti”
”Vapaana ja itsenäisenä ihmisellä on mahdollisuus kantaa vastuuta toiminnastaan, lähimmäisestään ja yhteiskunnasta.”
”Ihmisten aidot valinnanmahdollisuudet lisäävät sitoutumista ja vastuunkantoa. ”
”Tavoitteena on koulutus, joka takaa yksilöllisen, laadukkaan ja ihmiskeskeisen oppimisen läpi elämän.”
”Jokaista ihmistä tulee kunnioittaa ja arvostaa yksilönä. On tärkeää suvaita erilaisia mielipiteitä ja tapoja.”
”Lähtökohtanamme on vapaa, vastuullinen ja välittävä ihminen. Yhteiskunta on rakennettava toimimaan yksittäistä ihmistä varten.”
”Laaja kuntalaisten itsehallinto on suomalaisen yhteiskunnan keskeinen kulmakivi.”
(Kokoomuksen edellinen opetusministeri Sarkomaa torppasi Tohmajärven kunnan esityksen tehdä ruotsi ja venäjä vaihtoehtoisiksi kieliksi Tohmajärven kouluissa.)
ts. ihan pellepuolue!
Pakkoruotsi on poliittisista kysymyksistämme todellakin kaikkein tärkein. Kaikissa muissa asioissa voidaan alamaisia kuulla ja tehdä heidän tahtonsa mukaisia päätöksiä. Pakkoruotsi on Uskonto ja Kuuliaisuuskoe; ilman nyt nähtyä näytelmää, Wallin - Katainen, joku voisi kuvitella, että Kokoomus olisi puolue. Ei ole, se on vain SFP:n käyttöliittymä.
Minusta tämä tapaus osoitti (taas kerran) millainen selkärangaton nilkki Katainen on. Itseäni ainakin hävettäisi olla puolueessa, jota johtaa sellainen henkilö.

Kommentoi 11 kommenttia